TIEDOTE 3/99
Laaksolahden Huvilayhdistys järjestää Kokkorannan siivoustalkoot
Aika 25.5.1999 klo 18.00, kokoontuminen on Kokkorannassa.
Talkooväellä olisi hyvä olla mukana kumisaappaat, henkilökohtaisia työkaluja, esimerkiksi harava, talikko, lapio tai muu ulkosiivoukseen sopiva työkalu.
Lisäksi tarvitaan iloista talkoomieltä!
Kokkorannasta siivotaan sinne tulvaveden tuomista jätteistä ja muista luontoon kuulumattomia ja silmää häiritseviä roskia.
Talkooväkeä virkistää Liisa Kohtalan virkistysbaari, josta saa kahvia, pullaa ja virvokkeita!
Kaikki alueen asukkaat ovat tervetulleita mukaan!
KEVÄTTERVEISIN
Laaksolahden
Huvilayhdistys ry
Mikko Hietala
talkoovastaava
PS Alueella oleva roskalava on vain rannan roskia varten
LAAKSOLAHDEN SIISTEYS JA TURVALLISUUS
Kevät keikkuen tulevi ja kohti kesää mennään!
Kuten me kaikki olemme varmasti huomanneet kulkiessamme Laaksolahden teillä ja puistoissa, että taas ovat lumet sulaneet ja sen alta paljastuu karu totuus siitä ettei lumi ole ikuista ja kätke roskia alleen.
Meidän kaikkien olisi ehkä hyvä muistaa pistää ulkoillessa syntyvät roskat taskuun tai lähimpään roskalaatikkoon. On myös hyvä opettaa lapsille miten roskaaminen vaikuttaa luontoon ja miltä se näyttääkään näin varsinkin keväällä. Eli muistetaan kaikki roskat taskuun tai roskiin. Tyhjät pullot takaisin kiertoon jne. Näin säästämme ympäristöämme ja silloin myös silmä lepää keväisessä luonnossa.
Espoon kaupungin ympäristökeskus palauttaa mieleen, että kaikenlaisten kevätsiivousjätteiden kuten lehtien, oksien, risujen, ruohon ja muiden karikkeiden läjittäminen kaupungin metsiin, puistoihin ja rannoille on kielletty. Puutarhajäte (lehdet, ruoho) tulisi kompostoida syntypaikallaan, omalla tontilla.
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus on avoinna ma-pe klo 7.00-21.00
Toinen hyvin näkyvä ongelma varsinkin näin keväisin on koirien jätökset. Pidetäänhän kaikki mielessä ja taskussa pieni muovipussi, jonne sen kasan voi kätevästi ottaa talteen. Pussin voi sitten kätevästi pudottaa roskalaatikkoon. Näin ei tartu koirien jätökset muiden ohikulkijoiden kengänpohjiin ja maisema säilyy siistinä silmän levätä sekä mahdollisuuden kevään heräämisen tarkkailuun.
Kun kesä saapuu on taas aika muistuttaa kaikkia meitä laaksolahtelaisia myös siitä ikävästä tosiasiasta, että ei Laaksolahtikaan ole täysin vailla aikamme ilmiöistä eli ilkivallasta, pahoinpitelyistä ja varkauksista. Näistä asioista poliisi muistutti meitä jo viime vuonna Helsingin Sanomien kirjoituksessaan. Meidän kaikkien kannattaa olla silmät ja korvat auki kulkiessamme Laaksolahdessa, jotta voisimme jo ennalta estää ikävät tapahtumat alueellamme. Suojellaan Laaksolahtea ja sen asukkaiden rauhaa sekä turvallista liikkumista alueella. Suojellaan toistemme omaisuutta tarkkailemalla naapurin tapahtumia ainakin silloin, kun tiedämme naapurimme olevan matkoilla tai lomalla. Tarkkaavaisuus näissä asioissa on aina paikallaan. Tuntekaamme lähimmäisvastuumme toisistamme ja vietetään turvallista kesää Laaksolahdessa.
SUNNUNTAINA 23.5.1999
KLO 11.00 KYLÄJUHLAN AVAUS
Aurora Karamzin toivottaa juhlaväen tervetulleeksi fanfaarien soidessa
Auroran kyläjuhlat kestävät klo 11.00 - 15.00
Kyläjuhlassa on paljon erilaista ohjelmaa koko perheelle
Ohjelmassa mm.
Espoon Pelimannit, Espoon Kansantanssijat, Break-tanssiesitys Jonglööri-tulennielijä Petteri Jakobsson, Spice Girls-tyttöenergiaa Auroran koululta, Nuorten teatterilaisten improvisaatiokisa, FAKE-Rock yhtyeiden Suomen mestari 1998
Lisäksi alueelta löytyy mm.
Lasten kuvataidepaja, järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Videonäytelmä
Satupolku, starttaa klo 11.15 ja 12.30, Terho-klovnin opastus
Suutarimestari
Pajupillintekijä
Teatteria
Näyttelyitä
Bufetti
KAIKKI JOUKOLLA MUKAAN KEVÄÄN RIEMUIHIN!
Järjestelyissä mukana seuraavat yhteisöt:
Yhteisöteatteri Jäänsärkijät, Högnäsin asukasyhdistys, Järvenperän Omakotiyhdistys, Laaksolahden Huvilayhdistys, Lippajärveläiset, Lähderannan Kilta, Pihlajarinteen Omakotiyhdistys, MLL:n Laaksolahden yhdistys, Espoon FC-juniorijalkapalloilijat, Laaksolahden Martat
kirj. Timo Luoma-aho
Kaavatyöryhmä perustettiin ehdotuksestani tämän vuoden alussa. Yhdelle LHY:n kaavoitusvastaavalle on liian suuri urakka ja kohtuuton vastuu seurata ja valvoa suuren alueen kaavoitusta ja sen toteutusta sekä liikenneasioita. LHY:n hallitus hyväksyi ehdotukseni ja työryhmä perustettiin. Allekirjoittanut toimiii siinä LHY:n hallituksen edustajana. Sihteerinä on Ilkka Varstela, muina jäseninä Paavo Kohtala, Esa Kokka ja Tapio Rintala. Työryhmä seuraa siis tilannetta lähinnä kaavoitus- ja liikennekysymyksissä, mutta hallituksen toimeksiannosta tai oma-aloitteisesti mahdollisesti muissakin asioissa. Sääntöjen mukaan yksi LHY:n päätavoite on lisätä viihtyvyyttä alueellamme. Kaavatyöryhmä osaltaan huolehtii siitä, että tämä tavoite tehostuu. Työryhmä on käynyt kevään aikana neuvotteluja asemakaavayksikön ja teknisen keskuksen kanssa aluettamme koskevissa asioissa.
Taas on kevät saapunut Laaksolahteen ja etenkin Pitkäjärvi on luopunut jäävaipastaan. Nyt on jälleen aika lähteä tutustumaan kevään edistymiseen ja kesän saapumiseen Pitkäjärvellä soudellen.
Huvilayhdistyksen jäsenet voivat vuokrata Aila-venettä. Vuokra on vain 25 mk/vrk jäseniltä. Venevuokraus Masan kioskilta. Laaksolahdentie 41, puh. 593 978.
LHY:n uutta kirjaa edelleen myynnissä Masan kioskilta, Juhani Hämeriltä, Reijo Mäkelältä tai Kari Pohjakalliolta
PIENTALOKULTTURIN JÄLJET ESPOON LAAKSOLAHDESSA